sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Colleen Hoover: Never never

Colleen Hoover on yksi suosituimmista ya-genren kirjailijoista ainakin näin olen päätellyt Amazonin ja Goodreadsin kautta. Sanotaan, että näiden väylien yksi suosituimmista. Itsekin olen pari hänen teostaan lukenua aiemmin ja pitänyt lukemastani. 

Emmin pitkään tämän kirjan hankkimista, koska se oli luokiteltu novellaksi eli lyhyeksi kertomukseksi ja on trilogian eka osa. Kaksi asiaa, jotka saavat usein olemaan tarttumatta teokseen. Sitten luin Kirjaston Kummituksesta arvion ja päätin hankkia viikonlopuksi jotain tekemistä. Vaikka teos on novella, on siinä kuitenkin ilmoitettu olevan 159 sivua eli niin, aika pitkä lyhyt kertomus.

Charlie ja Silas huomaavat yhtäkkiä kesken koulupäivän, että ovat unohtaneet kaiken. Kaiken siitä keitä he ovat ja mitä ovat tehneet. He yrittävät löytää itseään ja toisiaan, sillä muiden puheiden perusteilla he ovat olleet pari ja pian löytävät tälle myös vahvistuksen, mutta myös paljon sellaista, jota eivät kenties olisi halunneet löytää. 

Silas on kiltti, rakastava, mutta hänessä on myös toinen puoli. Charlie pitää itseään Silasta huonompana, ei kilttinä ja moni asia tukee tätä ajatusta. Mitä he löytävät itsestään ja toisistaan...

Kirja on trilogian ensimmäinen osa ja loppuu erittäin ärsyttävään cliffhangeriin. Se sai naputtelemaan Kindlelle pre-orderin toiseen osaan, joka ilmestyy toukokuussa. Pidin siis kirjasta kovin. Se oli osittain hyvin omaperäinen ja kekseliäs, vaikka täytyy myöntää, että jonkinlaista samankaltaisuutta löysin muutamiin muihin teoksiin, joita en juonipaljastusten vuoksi viitsi kuitenkaan tässä mainita. Loppu saa miettimään kaiken taas uudelleen. 

Oikein hyvä ja kiinnostava lukukokemus. Odotan innolla jatkoa. Menkööt lukuhaasteessa kohtaan: Vuonna 2015 julkaistu kirja.

1 kommentti:

  1. Mun mielestä tämä oli kanssa tosi kiinnostava lukukokemus. Itsekin tuppaan monesti jättämään novellat omaan arvoonsa ja skippaan ne herkästi, mutta nyt olen onnellinen että luin tämän. Ja koska koko sarja oli jo julkaistu kokonaisuudessaan, niin pistelin kaikki kolme kerralla menemään ja mielestäni olivat ohdottomasti rahansa arvoisia.

    VastaaPoista