sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Juha Numminen: Kyyhkynen (äänikirja)

Pääsin Nummisen makuun ja kuuntelin Naskalin jälkeen heti toisen Nummisen työmatkallani. Lukijana palvomani Lars Svedberg, joka teki jälleen kuuntelusta elämyksen.

Kirjassa vilahtelee Naskalista tuttuja hahmoja suurimmassa roolissa näistä on Naskalin inhoama rikostoimittaja Make Sarkala, joka keksii loistavan idean. Hän nostaa julkkistaivaalle Mr CeeCeen entisen mr. Finlandin, komean, monikasvoisen miehen. Mr CeeCeellä on tavoite, jonka saavuttamiseksi hän on valmis tekemään mitä vain vaikka tappamaan kerran jos toisenkin.

Tällä kertaa ei kyseessä ole poliisien tutkimusta kuvaava kirja, vaan tässä seurataankin tapahtumia usean vuoden ajalta monen henkilön kertomana. Pääosassa on Mr CeeCee, joka tekee murhia, jotka vaikuttavat monen ihmisen elämään. Make Sarkala on hyväuskoinen toimittajaystävä, joka ei osaa epäillä psykopaatiksi luonnehdittavaa CeeCeetä. Pitääkö CeeCeen julkisivu loppuun asti, vai jääkö hän kiinni... Siinäpä ongelma, joka ei täysin taida edes ratketa kirjan aikana vai ratkeaako.

Pidin kirjasta aivan älyttömästi. Se oli piristävän erilainen. Loppu oli suorastaan huikea ja jäi ärsyttämän pitkäksi aikaa. Pidin Naskalistakin, mutta sanoisin tämän olevan vielä parempi. Kirjassa liikutaan mukavasti myös tutuilla seuduilla, mikä tekee aina lukemisen mielenkiintoisemmaksi. Porissa ei taideta tällä kertaa käydä, mutta lähiseudulla kuitenkin.

Mielenkiintoista, kuinka en ole oikeasti törmännyt Nummiseen ennen näitä kahtaa kirjaa ja nämäkin lähtivät mukaan aivan muista syistä kuin itse kirjasta. On lähes ahdistavaa ajatella kuin hienoja helmiä on vaikka kirjaston hyllyissä, joihin ei vain tule tartuttua. Nämähän ovat kuitenkin enemmän viihdettä kuin korkeaa kirjallisuutta. Mikä milloinkin saa lukemaan kirjailijaa, josta ei ole kuullut. 

Nyt tartun herkemmin Nummisen muihin kirjoihin. Oletettavasti äänikirjoja ei löydy tämän enempää ja lukuaika on jäänyt muutoin äärettömän vähälle lähes olemattomiin uuden työn työllistäessä tällä hetkellä myös iltoja ja viikonloppuja. Odotan vain pitkää joululomaa, jolloin olisi aikaa vain lukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti