lauantai 3. toukokuuta 2014

Sandra Brown: Paljon pelissä

Olen ollut hieman pettynyt muutamaan viimeisimpään Sandra Brownin kirjaan. Siksi lähdin hieman epäillen lukemaan teosta, joka tupsahti postiluukusta kirjakerhon antina. Tällä kertaa en joutunut pettymään, vaan kirja on huomattavasti parempi kuin muutama edellinen. 

Tapahtuu sarjamurha. Murhaajaksi epäillään Lee Coburnia, joka ilmestyy leskeksi jääneen Honorin kotiin. Coburn väittää Honorilla olevan jotain, minkä vuoksi hänet ollaan valmiita tappamaan. Voiko Honor luottaa Coburniin ja säilyttää oman ja tyttärensä hengen? Ovatko kaikki tutut rikollisissa touhuissa mukaan? Oliko Honorin edesmennyt mies kunnon poliisi? Miten tämä kuoli oikeasti? Jännitys tiivistyi, oli seksiä, oli romantiikkaa, oli etelän kuumaa ilmastoa. Oli aika lailla hyvä kokonaisuus.

Kirja sijoittuu Amerikan Etelään New Orleansin seudulle, rämeelle. Muutoin kirjassa ei etelä oikein näkynyt tai "kuulunut", vain ympäristön mukaan. Mietin lukiessani, mahtaako kirjan viehätykseen vaikuttaa se, että tätä ei ollut suomentanut kääntäjäopiskelijat, kuten muutamia aiempia. Mutta vaikea sanoa, kyllähän usein tällaiset suositut kirjailijat menettävät laatua, tasoa, kun kirjoja ilmestyy useita vuodessa. Ehkä Sandran kohdallakin on käynyt näin, ideat ovat olleet vain vähissä.

Tämä oli pitkästä aikaa "oikea" kirja, jonka sain luettua loppuun. Olen ollut suunnattoman huono lukija viime aikoina. Lähinnä syyksi katson työnvaihtoruljanssin, joka on vienyt ajatuksiani ihan muualle. Uuteen työhöni liittyi vähän tämä kirjakin, jossa pääpahista kutsutaan kirjanpitäjäksi, melkein kuin tulevaa minua :)

Jos olet pitänyt Brownin vanhemmista teoksista, pitänet tästä. Huomattavasti luettavampi teos kuin vaikka 3 edellistä, jotka ovat olleet melkoisen pliisuja. 

1 kommentti:

  1. En ole lukenut Brownia piiiiiitkäääään aikaan. Mikäköhän olisi ollut viimeisin, en muista nimeä, siinä oli muistaakseni jokin hotelli motelli majatalo whatever jossain jumalan selän takana ja sitten siellä jotain häppeningiä ja se oli minusta todella tylsä, enkä ole sen jälkeen Brownia lukenut. Minä kovasti pidin niistä alkutuotannon kirjoista, toisaalta, olin silloin niin nuori ja luin paljon suppeammin kirjoja niihin aikoihin, että en oikeastaan tiedä, miten ne kolahtaisivat nyt.. =D

    VastaaPoista