sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Tuija Lehtinen: Mies vailla sydäntä

Hienoista lukumaniaa on ollut tänään tiedossa. Kaikki neulominen on saanut nivelet kolottamaan, joten hyvä välillä pitää siitä taukoa. Toisaalta helteellä on mukava makoilla pihakeinussa varjossa ja lukea päännollauskirjallisuutta. Tämä on samasta Rakasta minua -teoksesta, josta oli myös edellinen postaukseni Kulkurilinnut. Kyseinen teos on myös samoin 1980-luvulla. 

Jane perustaa Anun kanssa fysikaalisen hoitolaitoksen Anun kotikaupunkiin. Kaupungin suuri suku on Ruhtinaan suku, jonka komean sinkkumiehen Kimin kanssa Anu on menossa naimisiin. Perheen pää on kuollut hämärästi noin 10 vuotta sitten ja Janea alkaa juttu kiinnostaa. Myös Kim kiinnostaa, vaikka tarjolla olisi myös luottamustaherättävä Pekka. Sellainen "miksi naiset aina rakastuvat renttuihin" -teos. 

En pitänyt tästä yhtä paljon kuin edellisestä. Jotain samaa kuin Lehtisen parhaassa teoksessa "Pirunsaaren veljeksissä" tässä oli. Ehkä juuri miljöön osalta. Nyt on jotenkin ähkyinen olo näiden Lehtisten kanssa. Ehkä pitäisi siirtyä muiden keskeneräisten pariin, toisaalta tuossa olisi 18 keskeneräistä neulomusta myös puikkojen kalkatusta odottamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti