sunnuntai 12. elokuuta 2012

Mats Strandberg - Sara B. Elfgren: Piiri

Pitihän se lukea, Ruotsin suosituin kirja viime vuodelta. Koulumaailmaan sijoittuva fantasia on artikkeleiden mukaan hullaannuttanut sekä nuoret että vanhat. En tavallaan ihmettele, sillä kirja on hyvä.

Kirja kertoo viidestä lukiolaisesta tytöstä. He kuuluvat moniin eri koulun hierarkkisiin tasoihin; suosituin, koulukiusattu, friikki, hikkari ja huonomaineinen. Heillä ei siis ole mitään yhteistä kirjan alussa ja kirjan aikanakin taistellaan yhtenäisyyden tunnetta vastaan. Kirjan alussa kuolee koulunoppilas hämärissäolosuhteissa koulun vessassa. Kuolemaa pidetään itsemurhana, mutta muutamat tietävät toisin. Tarvitaan vielä toinenkin hämärä kuolema ennen kuin paljastuu, että tytöt ovat noitia. Alkaa taistelu demonisia aineksia vastaan. Keneen voikaan luottaa...

Kirjassa käsitellään nuorten elämään liittyviä vaikeitakin teemoja kuten koulukiusaamista, mikä on mielestäni kuvattu hyvinkin todenmukaisesti. Muutoinkin kaikki hahmot ovat hyvin uskottavia ja heistä aistii nuoruuden tuskan ja elämän monimutkaisuuden tuossa iässä. Pitää pystyä olemaan aikuinen ilman, että oikeasti ymmärtää edes kaikkea, mitä maailmaan liittyy. Lisäksi nämä nuoret pyrkivät pelastamaan maailman kaiken muun angstailun sivussa.

Romantiikkaa kirjasta nyt ei oikeastaan löydy, ihastumisia sen sijaan on, monenlaisiakin, kuten on meitä ihmisiäkin. Kirjasta huokuu jotenkin sellainen ruotsalaisuus, pikkukaupungin tunnelma, skandinaavisuus, vaikka tavallaan kaikki olisi voitu sijoittaa mihin tahansa maailmalle. 

Kirja aloittaa trilogian ja uskon lukevani myös muut osat, vaikka en täysin hullaantunut olekaan. Kiinnostavaa on kuitenkin nähdä mihin suuntaan päähenkilöt muuttuvat. 

Pituutta kirjalla on lähes 600 sivua, mutta oikeastaan suhteellisen helposti sen kuitenkin lukee, mitään ahmimisrefleksiä se ei kuitenkaan synnyttänyt, vaikka kuinka yritin. Suosittelen kuitenkin kaikille fantasian ja teiniangstin ystäville. Kirja antaa myös aikuiselle ajateltavaa ja voihan sitä vaikka muistella omia kouluaikoja ja elämisen vaikeutta tuolloin.

1 kommentti:

  1. Luin vasta nyt, kun muut ovat lukeneet 2-3 vuotta aiemmin. Viihdyin tämän seurassa. Kakkososakin odottaa lukemista. Kolmas ei liene ilmestynyt. Urbaanifantasia miellyttää minua.

    VastaaPoista