lauantai 4. elokuuta 2012

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Entisenä tutkijana rakastan tämän tyyppisiä otsikoita. Tilastollisesti voi todistella hyvin monia asioita, ehkä tämäkin yksi sellainen. Lisäksi Kätilön jälkeen kaipasin jotain kevyttä ja sellaista, joka ei jätä kovinkaan suurta jälkeä.

Kirja sijoittuu 24 tunnin sisään. Se muistutti etäisesti Julie Delphyn ja Ethan Hawken tähdittämää Rakkautta ennen aamua. Tai sellainen fiilis tuli. Hadley on menossa isänsä häihin Englantiin. Myöhästyessään lennolta hän törmää Oliveriin, poikaan, joka on menossa myös Lontooseen. He istuvat vierekkäin lennolla ja keskustelevat. Kaikkea keskustelua ei kirjassa kuvata, mutta aika paljon kuitenkin. Hadley on yhä katkera isälleen erosta ja onkin menossa osoittamaan mieltään häihin. Tässä osin Hadley tuntuu erittäin kypsymättömältä 17-vuotiaaksi. Hän kiukuttelee kuin pieni kakara. Toisaalta taas paikoin hän tuntuu erittäin aikuismaiselta ja kypsältä.

Kirja siis nuorten osastolta ja hyvin selkeästi sellainen. Kyllä tämän luki ihan mielellään ja oli juuri sopiva edellisen syvästi koskettaneen kirjan jälkeen. Sellainen nollauskirja. 

Suosittelen nuorten kirjojen ystäville. Ihan kiva, ei kovinkaan erikoinen, mutta ihan kiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti