perjantai 22. kesäkuuta 2012

J. R. Ward: Halu


Tämä on ensimmäinen suomennettu osa Wardin toisesta sarjasta Langenneet enkelit. Paksuudeltaan on ainakin tämä ihan samaa luokkaa Mustan tikarin veljeskunnan kirjojen kanssa, mutta näissä ei ole vampyyreita eikä lessereita, ainakaan tässä ensimmäisessä osassa.

Jim Heronista tulee langennut enkeli hänen melkein kuoltuaan. Hänelle annetaan tehtäväksi pelastaa seitsemän ihmisen sielu. Hän joutuu myös taistelemaan hyvän ja pahan välillä tätä tehdessään. Ensimmäinen pelastettava sielu on rikkaan Vinin. Vin on omistautunut työlleen ja rahan tekemiselle. Kauhean vaike kirjoittaa mitään syvällistä, että ei paljasta juonta... Sanotaan vain, että maisemissa on myös kaksi naista, toinen hyvä ja toinen paha. Mukaan on ujutettu myös Wardimaiseen tapaan kuumia eroottisia kohtauksia, jotka eivät tässä kirjassa kuitenkaan nouse missään vaiheessa ykkösasiaksi ja se ei haittaa, sillä tarinakin kantaa eteenpäin. Kirjan taivaan enkelit ovat hauskoja hahmoja.

Otin juhannuksen haasteekseni keskeneräisten kirjojen loppuun saattamisen ja tämä oli niistä ensimmäinen. Jostain syystä koin, että kirjan paksuus ahdisti ja lukeminen tuntui hitaalta ja uuvuttavalta, mutta oikeastaan kirja kyllä tempaa mukanaan, kun antaa sille mahdollisuuden. Tarinassa on kuitenkin sen verran omaperäisyyttä, että lukukokemus on ihan mukava. Juonikaan ei paljastu ihan alussa, vaan säilyttää jännityksen hieman pidemmälle.

Oikeastaan jäin ihan mielenkiinnolla odottamaan Jimin seuraavaa toimeksiantoa. Suosittelen Wardin ystäville ja aikuisfantasiasta pitäville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti