torstai 22. syyskuuta 2011

Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura

Odotan uutta Lehtolaista aina kuin kuuta nousevaa. Usein olen ollut tyytyväinen, mutta joskus, niin kuin nyt, joudun pettymään, ainakin vähän.

Kirja jatkaa henkivartija Hiljan tarinaa. Pidin ensimmäisestä kirjasta, pidin toki tästäkin, mutta kirjassa oli muutamia seikkoja, jotka tekivät siitä sekavan ja ei niin hyvän. Tuntui kuin juoni olisi kääntyillyt sinne tänne, eikä mitään oikein viety loppuun. Lieneekö trilogian kolmas osa selittävä tekijä? Suuri osa kirjasta tuntui olevan ns. turhaa selitystä ravintolan perustamisesta.

Ärsyttäviä oikeinkirjoitusvirheitäkin löytyi, siivoaja, eikö nimike ole siivooja. Ainakin omaan silmään tuo otti ärsyttävästi ja ihan oikeasti pienensi lukunautintoa. Muutamassa muussakin kohdassa oli huonoa kieltä ja väärän persoonan käyttöä. Ei voi edes kääntäjää kirota.

Lehtolaiselle tuttuun tapaan kirjassa vilahtivat biisit ja sienet sulassakin sovussa. Näistä olen pitänyt Maria Kallio -kirjoissa, mutta jotenkin tässä ne tuntuivat väkisin väännetyiltä. Olen kenties liian kriittinen yhtä lempikirjailijaani kohtaan.

Ihan kiva kirja kuitenkin kokonaisuutena on, mutta tuntuu tosiaan hyvin sellaiselta välikirjalta, jolla ei itsessään välttämättä ole kovinkaan suurta arvoa, vaan kuljettaa tarinaa eteenpäin kohti viimeistä, jossa salaisuudet sitten paljastuvat, näin ainakin toivon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti