sunnuntai 21. elokuuta 2011

Rhyannon Byrd: Suden arvet

Viimeinen kirja tässä sarjassa ja jälleen oikein mukavaa luettavaa, sellaista ahmittavaa suorastaan. Aamuinen päänsärky johtuukin juuri tästä ahmimisesta eilen illalla.

Tarinassa kolmas ihmissusi-ihminen -pari saa toisensa tiukkojen käänteiden jälkeen. Jokainen kolmesta kirjasta on oma kokonaisuutensa, vaikka taustalla kulkeekin yhtenäinen tarina. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka lukisin näitä ns. väärässä järjestyksessä. Sarjoille tyypillistä palailua aikaisempaan löytyy kyllä.

Kyllähän tästäkin löytyy perinteiset romanttisen draaman kaaret, joten ei mitään syvällistä kannata odottaa, mutta toisaalta, eipä sitä odotakaan. Viihdettä ja ihan hyvää sellaista vielä. Olen tässä pohtinut tätä Harlekiini -kirjallisuutta ja tullut siihen lopputulokseen, että vanha sananlasku pitää paikkansa. Ei saa tuomita kirjaa kansien perusteella. Joskus ihan hyviä kirjoja löytyy ns. kioskikirjallisuudesta. Yritäessäni suorittaa klassikkohaastetta olen huomannut, että klassikot ovat toki omalla tavallaan erinomaisia, mutta niiden klassikkoasema saattaa olla syntynyt jostain ihan muusta kuin siitä, kuinka hyviä kirjoja ovat. Ainakin minun mielestäni :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti